sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ratsastussimulaattori

Suomen ainoa ratsastussimulaattori löytyy Tavelasta Kangasalta. Kyseessä on olympiatason kouluratsu, joka osaa kaiken mahdollisen. Simulaattorista voit lukea lisää täältä.

Kesällä oli myynnissä tarjoushintaan 30min aikoja ratsastussimulaattoriin ja pakkohan sellainen oli ostaa vaikka tili menikin sen takia melkein nollille. Lahjakortille oli käyttöaikaa pari kuukautta syksyllä ja tietysti se jäi aika viimetippaan. Saatiin kuitenkin aika varattua Leilan ja Ollin kanssa ja istuntavirheet kartoitettiin marraskuun alussa.

Olli oli meistä ainoa, joka oli käynyt kerran aiemmin simulaattorilla ratsastamassa. Aloitimme kaikki tarkistamalla istunnan käynnissä. Kun siinä saatiin pahimmat virheet korjailtua siirryttiin raviin, jotta nähtiin mistä paketti lähtee hajoamaan. Omia ongelmakohtiani olivat kyynerpäät (kädet) ja polvet.

Käsieni ongelmat tuntuivat kaikki liittyvän kyynerpäähän. Ensimmäisenä taisi opettaja sanoa kulmasta (jota ei ollut). Tästä viimeksi myös Christel mainitsi joskin eri sanoin. Toinen ongelma oli kyynerpäiden irtoaminen kyljistä, joka lähinnä johtui nyrkkien paikoista. Muistan joskus muinoin ratsastuskoulussa kerrottaneen että käsien väliin pitää mahtua yksi nyrkki. No olen ilmeisesti kerrankin oppinut jotain niin kuin on sanottu. Harmi vaan, että ihan oikeasti välin pitäisi olla isompi, jotta kyynerpäät pääsevät lähelle kylkiä ja kättä pystyy käyttämään eteen-taakse-liikkeellä, eikä kyynerpäitä ulos viemällä.

Toinen ongelma oli polvella puristaminen. Tästäkin on joku joskus jossain maininnut. Olisiko ollut viime syksynä Ypäjän tunneilla? Haluaisin uskoa, että tämä ongelma koskee lähinnä enkkusatuloita, mutta vielä en tätä unohda. Polvella puristaminen tietysti estää pohkeen käytön. Polvi nimittäin on se kohta josta jalan pitää taipua, jos pohkeen haluaa lähemmäs hevosta. Tai ainakaan minulta ei löydy säärestä niveltä, joka tämän mahdollistaisi. Täytyy tarkkailla tilannetta länkkäsatulassa, periaatteessahan pidän ratsastaessa pohkeen irti aina, kun en sillä jotain pyydä, mutta käytännössä olen sillä lähes kokoaja jotain pyytämässä. Aikaa polvella puristamiseen ei siis pitäisi olla hirveästi.

Loppuun tehty lyhyt 2 min istuntatesti paljasti samat ongelmat. Käynnissä paino pysyi hyvin paikoillaan. Ravissa ja laukassa paino pysyi sivusuunnassa paikoillaan, mutta heilui keskipisteestä taaksepäin. Tähän sain korjaus ohjeeksi vatsalihasten käytön. Hämmentävintä on, että olen luullut nojaavani eteenpäin, mutta nyt paljastui, että voisin ehkä hieman koittaa siirtää yläkroppaa edemmäksi. Ei montaa senttiä, mutta aavistus. Vain sen verran että selkä hieman suoristuisi, nyt kun on ilmeisesti vähän notkolla niin että paino lähtee heilumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti