Kirjoittaja - Sanni

Olen 21-vuotias lännenratsastaja Pirkanmaalta. Hevosiin olen tutustunut jo pienenä tyttönä, parilla naapurilla nimittäin oli hevosia kotipihassaan. Ensimmäiselle ratsastusleirille menin 9-vuotiaana ja ratsastustunnit aloitin 2001 syksyllä.

Lännenratsastuksen pariin päädyin 2005 alkuvuodesta. Talli, jolla aiemmin kävin, oli muuttamassa ja autokyydistä tuli pakollinen ratsastustunnille pääsemiseksi. Päätin siis käydä katsomassa useampaakin lähialueen tallia. Hovin ratsutila jäi kuitenkin ainoaksi, kun ihastuin lännenratsastukseen, arabeihin ja Jaanan opetukseen.

Nyt puuhailen lähinnä oman hevosen Carmenin kanssa. Mutta varmaan ainakin kesän aikana tulee jotain tehtyä myös samalla tallilla asuvien hevosten kanssa.

Kilpailukokemusta on kertynyt seuratasolta ja 2010 myös kaksista aluekisoista Elizan kanssa. 2011 ei osunut sopivalle päivällä aluekisoja joten valmiiksi hankittu lupa jäi käyttämättä. Kahdet seurakisat kuitenkin sopivat kalenteriin syksyllä. Seuraavat kisat onkin sitten varmaan Carmenin kanssa seura- tai harjoitustasolla. Aluekisoihin palaan kunhan Carmen on niihin valmis.

Parhaat hevosopettajani ovat tähän mennessä olleet Ran, Eliza ja Sigi. Näistä jokainen on opettanut eri asioita, kaikki omalla tavallaan. Näistä kerron mahdollisesti lisää myöhemmin.

Lännenratsastusksen aloitin Jaana Toivosen opetuksessa Hovin ratsutilalla. Hovilla olen osallistunut myös Katja Vanhatalon, Sanna Onkamon ja Jaana Paanetojan valmennuksiin. Opiskelupaikkakunnalla aloitin tunnit West wind ranchillä, jossa Tanja Martola on opettajana. Kuuntoluoppilaana olen ollut pariin kertaan Nico Hörmannin valmennuksissa.

Viime syksynä aloitin HAMKissa "hevosagrologin" opinnot. 2015 pitäisi siis valmistua agrologiksi hevostalouden suuntautumisvaihtoehdosta. Tämä kesä kuluu maatilaharjoittelussa Lempääläisellä viljatilalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti