sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Eka ratsastus uudella kotitallilla

Torstai 10.5

Tänään sitten kiipesin ekaa kertaa Carmenin selkään Jaanalla. Sitä ennen käytiin kävelyllä metsässä Mari, Symppiksen, Leilan ja Popin kanssa. Mari ja Leila tulivat juuri ratsastamasta ja lähtivät maastoon loppukäynneille. Lähdin siis Carmenin kanssa alkukäynneille sinne taluttaen. Kävelyn jälkeen sovitin Mantan vanhaa satulaa ja se vaikutti yhtä sopivalta kuin meidän nykyinen. Täytyy jossain vaiheessa testailla molempia satuloita vielä tarkemmin valkoisen lakanan avulla.

Taisin ratsastaa puolisen tuntia kentällä. Leila oli harjoitellut trail-tehtäviä, joten hyödynsin Carmenin kanssa puomeja ja siltaa. Kolinoita tuli aika vähän ja muutenkin ratsastus sujui hyvin. Laukkaa en nyt edes kokeillut, yritetään varmaan hetki keskittyä laukan maastakäsin hiomiseen ja kotiutumiseen ja ehkä vähän (molempien) kunnonkohottamiseenkin.

Ratsastuksen jälkeen käytiin kävelemässä tiellä samaa reittiä kuin aiemmin Marin ja Symppiksen kanssa. Carmen näytti yhtä rennolta kuin viimeksi eli hyvin menee kun nyt oltiin kuitenkin yksin matkassa. Mitään ihmeellistä ei kyllä pitänytkään olla, Carmen on sen verran itsevarma ja peloton, ettei kavereiden puuttuminen paljon häiritse tällaisissa tilanteissa. Carmen jäi tyytyväisenä mutustelemaan iltaheiniään Symppiksen kanssa ulos, kun lähdin tallilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti