perjantai 11. toukokuuta 2012

Harjan ja hännän selvittelyä

Keskiviikko 9.5

Ehdin tallille sen verran myöhään, ettei mitään isompaa kannattanut alkaa tekemään. Harjasin siis vain Carmenin ja selvitin sen harjan ja hännän. Selvittely oli aika helppo operaatio mistä kiitokset Lauralle, joka hoiti Carmenia Hovilla. Suihkuttelin vielä selvitysainetta, että pysyy tukka selvänä jatkossakin.

Carmen seisoi aika nätisti paikoillaan koko ajan. Oli siis vain pitkän narun päässä pihalla, kun Miki oli kentällä ja meillä ei omaa karsinaa täällä ole. Yhden lentokoneen kuulin itse, mutta Carmen ei siihen reagoinut. Niitä taitaa mennä niin usein että tottuu nopeasti. Jaanan koirien paikalle ryntääminen haukkuen ei myöskään aiheuttanut suurta reaktiota. Taitaa niihinkin tottuminen olla hyvässä vauhdissa vaikka Carmen ei ole aikaisemmin ollutkaan koirien kanssa tekemisissä. Jaanan pihassa koiria riittää, kun paikalla on Jaanan kolme omaa ja melkein joka viikonloppu pari Paulan koiraa. Välillä saattaa pihasta löytyä Ollin ja Leilankin koirat.

Tuntuu ettei oikeen aika riitä blogin kirjotteluun. Yritän kuitenkin jostain repiä aikaa tällekin säännöllisesti. Huomenna olisi tarkoitus kirjoittaa torstain ja tämän päivän puuhailuista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti